
Taas on vierähtänyt aikaa pari kuukautta viime kirjailusta. Inka on kahden kuukauden sisällä kasvanut huimasti ja oppinut uusia asioita. Nykyään osataan käskyt Istu, Maahan, Kieri, Ryömi ja Odota. Istu ja Odota käskyt toimivat jo ilman namejakin, mutta muut täytyy namien kanssa johdatella. Uskon, että ajallaan Inkalle saa opetettua vaikka mitä temppuja, kunhan osataan peruskäskyt ensin.
Inkalla on päivähoitopaikka! Joo, oon hössäävä koiraäiti, mutta en halua Inkan olevan yksin, kun olen töissä. Joten Inkalla on upea hoitopaikka, jossa on toinen koira kaverina ja kissa, jonka kanssa Inka painii ihan kympillä!
Kävimme Inksun kanssa 10.4.2010 ensimmäisissä mätsäreissä, jossa pärjättiinkin yllättävän hyvin. Jännitin vähän, että mites mahtaa käydä, kun Inksu niin kovin rakastaa kaikkia muita koiria ja tykkää leikkiä sekä temmeltää. Alkujaan olikin leikkimistä ja tutustumista muihin koiriin, kunnes Inksua alko kyllästyttää koiramäärän suuruus.Seurattiin kehän laidalla kehässä tapahtuvaa pentutoimintaa ja upeita yksilöitä olikin seassa! Meidän numeromme oli 35 ja vuoro tuntuikin tulevan todella äkkiä, vaikka meitä ennen oli 34 pentua ( Koko ryhmässä taisi olla 43 pentua). Jännitti hieman itseäkin, kun ei yhtään tiennyt miten Inka käyttäytyy kehässä. Inksu käyttäytyi aivan loistavasti! Seurasi minua todella nätisti, ravasi rinnalla. Tosin välillä tämä ravi muuttui innokkaaksi laukaksi, koska oli niin Hauskaa! Pöydällä Inka seisoi nätisti ja antoi tuomarin kopeloida sekä tuomari sai ihan rauhassa katsoa hampaatkin!Inka sai sinisen nauhan, koska mukana oli hieman laukkaa. Tuomarin mukaan, Inka on lupaava tähti, jolla on upea turkki ja kauniit kasvonpiirteet sekä kauniit liikkeet!
Sinisten kehässä sitten Inka pääsi sijalle 4. Inka sai komean pokaalin ja rusetin sekä paljon herkkuja! Olen niin ylpeä tytöstä!
Tässä muutamia kuvia kahden kuukauden ajalta! Enjoy!


ihana inksu. joku päivä tässä tuun temmeltää teijän kanssa!! :)
VastaaPoistaJees! :)
VastaaPoista